Pari vuotta sitten Limingantullin Prismassa oli edullisesti Novitan Siljaa, mukavan paksua puuvillasekoitetta, .Neuloin siitä huhtikuussa neuletakin vanhalla tutulla frost flowers-ohjeella

Tein nelosen puikoilla, ihan perinteisellä omalla mallilla. Kaulus vain on uutta, lisäsin joka kierroksen lopussa yhden silmukan ja ihan kiva tuosta tuli. Mallia on muuten hyödynnetty Designer knittingin kevät/kesä-numerossakin ja on se vaan aina yhtä nätti.

Joku jossain blogissa oli tehnyt Hailuodon villapaidan ja mainitsi käyttäneensä ohjetta kirjasta Sydämenlämmittäjä ja tikkuripaita. Hitsit, muistin kuinka havittelin kirjaa nuorena rahattomana äitinä, mutta jolla siis silloin ei ollut rahaa siihenkään. Ryntäsin heti pläräämään Huutonettiä ja siellä tietysti oli yksi kappale odottamassa, maksoi yhteensä 23 euroa. Hailuodon paidan teen Hailuoto-fanina varmaan ennen pitkää senkin, mutta ensin neulon tämän

Tämä on versio Korsnäsin paidasta. Versio siksi, etten ole kovinkaan harjaantunut virkkaamiseen ja oikeaoppisessa K:n paidassa tuo helma ja myös miehusta sekä hihansuut virkataan kirjovirkkauksella. Olen aina tykännyt hillittömästi tuon perinteisestä suomalaisesta värimaailmasta poikkeavasta toteutuksesta. Alkuperäisessä vihreä on kyllä maansävyisempi ja keltainen lähellä sinappia. Ja koska en virkannut helmaa, piti lisätä tuollainen kaksivärinen resori, ettei helma vallan käänny ympäri.

Ruskeaan villuriin pitiäisi ommella napit ja turkoosi baskeri pitäisi päätellä. Ehkä virkkaan siihen ison kukan koristeeksi, jos keksin sopivan mallin.

Olen tänä talvena opiskellut työn ohessa, minulla kun on oman alan opinnot vielä kesken ja työnantaja on antanut ymmärtää, että olisi korkea aika valmistua. Varsinainen loppurypistys jää ensi talveen, mutta kyllä tähänastiset 20 op:kin ovat aikaa vieneet. En ole näin ehtinyt tehdä käsitöitä ihan normaaliin tahtiin, tai oikeastaan ompeleminen on jäänyt. Neule on helppo ottaa esiin hetkeksikin ja panna sitten taas sivuun, mutta ompelemisen valmistelu vie aikaa turhan paljon. Kesäksi pitäisi ommella punaiset farkut, mutten kyllä jaksaisi viritellä kaavoja kankaalle. Toisaalta tällä korkeudella ei vieläkään tunnu kovin kesäiseltä, että sinänsä.

Villatakki poseeraa chillan häkin edessä. Ihan kiva, täytyy vielä päätellä viimeiset langanpätkät ja ommella napit. Napituslistan kanssa kävi kuten pelkäsinkin, poimin ensin etureunasta jokaisen silmukan: tuli noin kolme kertaa liian leveä. Purin, poimin joka toisen ja tällä kertaa listasta tuli aivan liian kapea. Neuloin sitten erillisen listan ja ompelin sen kiinni. Tästä opin, että jatkossa teen etukappaleen yhteydessä listan, helpoin ja siistein ratkaisu.

Olin pari päivää Helsingissä työkokouksessa, jonka jälkeen jäin ystävän luo kylään. Kävin vihdoin Menitassa, melkein ostin Rowanin lehden, mutta en sitten kuitenkaan. Sen sijaan ostin 800 grammaa mustaa Tico Ticoa ruokakaupasta. On syytä harkita, millä vähäisen säilytystilan täyttää, kun juuri olen saanut hiukan kaappeja raivattua. Kankaita lähti Katjuksalle, jolta sain ihan älyttömän hienon herkkukorin vastineeksi. Olenkin aina kieli pitkällä odottanut erinäisissä arpajaisissa voittavani sellaisen :). Kiva lahjaidea kaiken kaikkiaan.

Pidän näistä paha nainen -magneeteista ja löysin neulojalle sopivan Simonkadun Kellopeli-liikkeestä:

Taas on lätkävarasto kasvanut, vaikka muutakin olen ehtinyt puuhata. Viikko sitten kävin chinchillan kanssa näyttelyssä ja vuoroamme odottaessa virkkasin melkein kymmenen pälpyrää.

Näin hienon palkinnon pikkupimuni sieltä pokkasi. Menestyksen huumaamana tekaisin Mari Palon ohjeella mustaherukkakakun, joka (ei vähiten omaksi yllätyksekseni) onnistui ihanasti. Löytynee googlaamalla, oma resepti on leikattu pari vuoden takaisesta Gloria-lehdestä. Kyllä oli työkaverit ihmeissään, olen kyllä kuulu leipomisistani, mutta en välttämättä hyvässä mielessä.

Hei, olen mummo ja minulla on pakko-oire.

Kyllä näitä silti vielä muutaman läpäreen saa vääntää. Ehkä tavoittelen torkkupeittoon riittävää määrää. Samalla kuitenkin haaveilen jo uudesta väriyhdistelmästä, jossa kaikissa olisi samanvärinen kehys ja keskusta. Mutta se on todettava, ettei näitä ohimennen tekaista, vain suomalaista tai muuten vähemmän tarkkaan katsottavaa telkkaohjelmaa voi virkatessa seurata.

Ooh, voiko tämä olla tottakaan? Lue ja katso shokkikuvat!

Minulla kun on oikeasti aika huono suhde virkkuukoukkuun, on tämänkertainen kokeilu todella käänteentekevä. Lankalaukun virkaa tekevä iso matkalaukku on täynnä erilaisia jämälankoja, lyhyempiä ja pidempiä pätkiä. Hiukan jo sain kirjoneulevillatakkiin upotettua, mutta vielä on sekava sotkuvyyhti jäljellä. Poimin illalla punaisia, pinkkejä ja keltaisia lankoja ja etsin afrikkalaisten kukkien ohjeen, jota kaveri kehui helpoksi. ohje jonka jo kaikki varmaan tietävätkin

No joo, tyylikkäämpi tulisi, jos kehys olisi aina samanvärinen. Ja mitä näillä oikeastaan tekisin, kestääkö hermo virkata peitto? Virkatessa kun täytyy koko ajan katsoa työtä, toisin kuin neuloessa.

Villatakki on kesken. Päättelin kaikki langanpätkät ja poimin huolellisesti etureunasta joka silmukan poikittain neulottua resoria varten ja tietenkin siitä tuli kaksi kertaa liian leveä. Ei kun purkamaan. Tämän takia yleensä neulon yhtä aikaa etukappaleen ja napituslistan.

Villatakin palat ovat valmiina, nyt vain joku reippaasti ompelemaan. Kuka tulisi?

Koska television tuijottaminen tyhjin kourin on äärettömän tylsää, tein uudelle puhelimelle pussukan:

Sisällä on punainen oikein - nurin -resori ja puolivälissä hiirenhampaat (äidin käyttämä nimitys langankierto ja kaksi yhteen -reunuksesta) ja oikea puoli kuvassa näkyvää värillistä resoria. Kahden ja puolen puikoilla 40 silmukkaa Nallea ja Seitsemää veljestä. Tukeva, toivottavasti puhelimen söpöliini kestääkin oikein kauan.

Tällainen pitäisi tehdä kamerallekin. Ja mp4:lle, olenhan tällainen moderni mummo. Ehkei sentään navigaattorille...

Huomenna moderni mummo hurauttaa Joensuuhun ja torstaina takaisin jälkeläiseni kanssa. Perjantaina olisi tarkoitus käydä kahdestaan Luulajassa shoppailemassa ja puhumassa ruotsia. Kyllä mä niin tykkään ajamisesta, nyt on vielä kaunista ilmaa ja hyvää keliä luvassa. Viikonloppuna täytyy sitten ommella villuri valmiiksi, kuten pitkät kukkaselliset villasukatkin. Maaliskuu on jo kevättä, joten seuraavaksi siirrymme tuotannossa kesäneuleisiin.

Kiitos ystävällisistä sanoistanne! Kirjoneule on mainettaan mukavampaa neuloa, itse painan aina vain rivin langanvaihdot numerosarjoina mieleen, samoinhan se menee kohoneuleissakin. Kirjoneuleet eivät vain taida olla ihan niin kovasti muodissa kuin silloin, kun itse aloittelijan neulojantaivaltani 80-luvun alussa, joten nuoremmat kutojat eivät ole niin tottuneita niihin. Tätä nyt vielä neulotaan pari kerrosta ja sitten jaetaan takakappaleeksi ja etukappaleiksi. Sitten neulon yksiväriset hihat, jotta voin mitata hihanaukkojen korkeuden ja kaula-aukon paikan suoraan neuloessa.

Katselin vuokrailmoituksia sillä silmällä, mutta ei oikein löytynyt täydellistä ratkaisua. Haluaisin kolme huonetta, jotta voisin pitää makuuhuoneen siistinä ja toisen huoneen työ- ja ompeluhuoneena. Kohtuuhintaisia kyllä löytyy, ei ole turha Oulun maine edullisena vuokrakaupunkina, mutta niin karmeista ympäristöistä, ettei tule kuuloonkaan! Olen asunut slummissa takavuosina, ja kyllä sentään rauhallinen ja siisti naapurusto korvaa tilanpuutteen. Ehkä voisin siirtää isot rulokaapit parvekevarastoon, varsinkin, jos karsisin kangasvarastoja kovalla kädellä. Mitenhän muut käsityöharrastajat ja hamstraajat selviävät?

Vuoden takaisessa Debbie Blissin mallilehdessä oli yhtenä teemana fair isle. Teinkin jo villatakin sinisestä tweed-langasta ja viikonloppuna sain aloitettua kirjoneuletakin.

Kuviossa on 12 eri väriä, fair isle -mallit ovat ehkä enemmänkin innoituksena, aika villejä kiemuroita. Väri-iloakin on vaikka muille jakaa, yllättävää kyllä kaikkia värejä löytyi lankalaukusta, mikä jonkin työn jäminä, mikä varmuuden vuoksi tai kun halvalla oli ostettuna. Hihoista ja kauluksesta tulee yksiväriset, vähän sentään silmiä säästetään. Neulon pitkillä pyöröpuikoilla tasona, koska muuten langanpäättelyistä kolmen kappaleen molemmissa reunoissa ei tulisi ikinä valmista. Lisäksi näin on edes pieni mahdollisuus saada kuviot oikein ja synkkaan. Tykkään kyllä neuloa kirjoneuletta, ja sinänsä kuvioiminen on helppoa, pitää vain laskea 3-2-3, 1-4-1 jne. Vaan kuinkas ollakaan, heti kahdeksannen kerroksen jälkeen sain purkaa kaksi kerrosta, kun oli seurannut mallista väärää riviä.

jouluna perseessä, kuten entinen naapuri sanoi. Äidilläni oli alatyylisempi ilmaisu itänaapureista ja huonosti eletyn elämän jälkeisestä tilasta. Tällaisina päivinä on kuitenkin oikeasti iloa lukuisista villavaatteista, huiveista, sukista ja villatakeista, joihin kääriytyä.

Elän pienehköjen päivittäisten vastoinkäymisten aikaa. Kaikkea, mitä ihmisen kiusaksi voi olla, auto ei pakkasessa käynnisty, taksi ajaa pisimmän reitin kautta, työkaveri aukoo päätään tilanteessa jossa normaaliälyinen ymmärtäisi pitää päänsä kiinni, työhuoneen lämpötila on 19 astetta jne. jne. Naisihmisen on niin mairittelevaa vaatia vastaostetulle autolle huoltoa, hyvä etteivät kysyneet onko autossani bensaa. Grrrrrr.

Hiihtosukat neuloin ja virkkasin jälleen yhden hassun hatun. Olen ilmeisesti katsellut liikaa Hercule Poirotia 30-luvun lavasteissa, toisaalta pallonaamaani sopiikin tuollainen kellohattu. Ihan kiva havaita, että virkkaaminenkaan ei ole salatiedettä, vaikka sitä aina olen vierastanut. Hattuun virkkaan pyöreän lätkän kuvuksi, sitten virkkaan tasaisia kerroksia aina kulmakarvoihin asti, minkä jälkeen lisään joka kerroksella tasaisesti kahdeksan pylvästä kullakin. Kuvia sitten joskus, kun valoa on ja uloskin tarkenee mennä.

Pääsipäs muodostumaan pitkä tauko näissä merkeissä. Loppuvuosi taisi mennä perussukkia neuloen eikä tämä arktinen pimeys paljon innosta ottamaan kuvia. Oulussa aurinko on viimeksi paistanut varmaan lokakuussa, ja vaikka pilviä ei olisikaan, tasainen maastonmuodostus ja korkeat männyt pitävät huolen talvisesta hämystä.

Neuloin ainakin viidet sukat lähisuvulle, olen vihdoin uskonut perusmallin parhaaksi, kantapääkin ihan vaan sillä kansakoulussa (joo, olen tosiaan kansakouluikäpolvea) opitulla mallilla. Sitten tein parit pipat, hitchhiker-mukaelman ja aloitin sievät kukkasukat, mutta yhtäkkiä kaipasin virkkaamista, ooh, ja virkkasin kaksi hassua hattua. Toissailtana keksin toisen hassuista hatuista sopivan valkeisiin ja harmaisiin langanloppuihin, joita taannoin kirpparilta ostin. Kukkasukat saa odottaa, ne kun neulotaan kahdella puikolla enkä osaa keskittyä uuteen malliin televisiota katsoessani. Ja tämän viikonlopun olen ommellut kastepukua lapsenlapselle (tuntuupa lystiltä sanoa noin!).

Malli on Suuresta käsityölehdestä 4/2003. Kankaana on Eurokankaan brodyyri, hintaa tuli parikymppiä. Esiliinatyyppinen ratkaisu, takana niskassa vain yksi nappi, on ainakin helppo pukea ja riisua. Röyhelö ei jatku takana. Huomenna pitää vielä käydä nauhasomisteet, joko tummansiniset samettiset tai vaaleat satiiniset. Ristiäisten jälkeen aion vielä kirjoa pojan nimen johonkin, vielä eivät vanhemmat ole päässeet yksimielisyyteen nimestä.

Hauska kokemus, tuota hiuslaskosta ja helmaröyhelöä voisi yhdistää kesäpaitaan itselle.

Viime syksynä käytin aikaa myös opiskeluun. Minullahan on paha trauma kirjallisuuden opinnoista, mutta kun ei oikein muuta ratkaisua löytynyt valmistumiseen, jouduin ilmoittautumaan kirjallisuuden aineopintoihin. Noh, sepä olikin yllättävän mukavaa, hyvä ja kannustava opettaja ja muutama mukava tuttavuus. Isoin urakka oli 10 opintopisteen kommentoiva essee teoriakirjasta ja siihen pohjautuvista alustuksista. Hirvittävästi ähkien pakersin työn kasaan, tunsin itseni äärettömän tyhmäksi ja epäteoreettiseksi, häpesin jo etukäteen ajatellessani työn lukijaa. Toisaalta sitten jotenkin vapauduin, kun hyväksyin ettei oikeastaan ole muuta väliä kuin että menee työt läpi. Ja sitten sain siitä nelosen, siis asteikolla 1-5, joten nyt taas pitää ruveta pingottamaan ja stressaamaan koko rahan edestä. Helvetia, olen siis hillittömän kunnianhimoinen, mutta ikävä kyllä myös yhtä laiska.

Ostin tuossa autonkin. Rakas Lady oireili jo marraskuun lopulla, nyki ajoittain eikä tahtonut kiihtyä kaikin ajoin. Urheasti kuitenkin painoin Tampereelle vauvankatsontaan, ja sata kilometriä ajettuani nykiminen lakkasikin. Sama toistui kotimatkalla. Joku harkitsevampi olisi jättänyt reisun väliin, mutta minä hurja ajattelin, ettei yksin liikkeellä ollessani isoja harmeja koituisi, vaikka auto tien poskeen jäisikin. Ei jäänyt, mutta kotona ehdin vielä yhden viikon käydä töissä, kun sitten perjantai-iltapäivänä hyytyi kilometrin päähän luottokorjaamostani. Jo hinattuaan Ladyn korjaamolle asentaja vihjaili, että kannattaa miettiä, missä vaiheessa hylkää tunnesyyt ja hyväksyy romutuksen. Tosi hauskaa, tarinoi pitkään asiakkaistaan, kuka mistäkin syystä korjauttaa vanhaa romuaan. Uusi auto onkin ihan toista sarjaa, VAAN 8 vuotta vanha Skoda Fabia. Poika kysyi, onko se se kuvassa oleva muoviämpärin värinen ja veljeni lystikkäästi huomautti mieleensä tulevan Skoda Paviaanin. Minä vain jaksan ihmetellä, kuinka ylelliseltä ja modernilta se tuntuu. Siinä on AUTOMAATTILUKITUS, TOIMIVAT KOJELAUDAN MITTARIT ja herrajjumala! niin hiljaiset ajoäänet, että voin kuunnella SOITINTA! Mutta täytyy sanoa, ettei ikinä mikään ajoneuvo tule voittamaan sitä vapauden, itsenäisyyden ja riippumattomuuden tunnetta, jonka Lada, the Lady, ensimmäinen oma autoni toi:

Pyöräilin muuten kaksi viikkoa töihin. Matkaa on kuitenkin 10 km suuntaansa, ja sattui vielä parhaimmat luistot noille päiville. Mutta mikä hurjinta, paino nousi taas pari kiloa, ilmeisesti ruoka maistui entistä paremmin. Tämän vuoden projekteja onkin vihdoin tarttua järjettömään ylipainooni. Olisi niin paljon mukavampi ommella vaatteita normaalipainoiselle kropalle.