jouluna perseessä, kuten entinen naapuri sanoi. Äidilläni oli alatyylisempi ilmaisu itänaapureista ja huonosti eletyn elämän jälkeisestä tilasta. Tällaisina päivinä on kuitenkin oikeasti iloa lukuisista villavaatteista, huiveista, sukista ja villatakeista, joihin kääriytyä.

Elän pienehköjen päivittäisten vastoinkäymisten aikaa. Kaikkea, mitä ihmisen kiusaksi voi olla, auto ei pakkasessa käynnisty, taksi ajaa pisimmän reitin kautta, työkaveri aukoo päätään tilanteessa jossa normaaliälyinen ymmärtäisi pitää päänsä kiinni, työhuoneen lämpötila on 19 astetta jne. jne. Naisihmisen on niin mairittelevaa vaatia vastaostetulle autolle huoltoa, hyvä etteivät kysyneet onko autossani bensaa. Grrrrrr.

Hiihtosukat neuloin ja virkkasin jälleen yhden hassun hatun. Olen ilmeisesti katsellut liikaa Hercule Poirotia 30-luvun lavasteissa, toisaalta pallonaamaani sopiikin tuollainen kellohattu. Ihan kiva havaita, että virkkaaminenkaan ei ole salatiedettä, vaikka sitä aina olen vierastanut. Hattuun virkkaan pyöreän lätkän kuvuksi, sitten virkkaan tasaisia kerroksia aina kulmakarvoihin asti, minkä jälkeen lisään joka kerroksella tasaisesti kahdeksan pylvästä kullakin. Kuvia sitten joskus, kun valoa on ja uloskin tarkenee mennä.