Oho, tällä kertaa ei tullutkaan kuukauden paussia.

Olen jo pitkään laiskahkosti haaveillut laukun tekemisestä. Kangaskaapissa on useampi tekoalligaattorin nahka odottamassa inspiraatiota, kevättalvella ostin Laukkuhullun ompelukirjan (Nemo), että siitäpä sitten vaan. Kirja on kyllä aika sekava, odotin kai vielä yksinkertaisempaa. Tässä on malli, kaavat kirjan lopussa, mutta itse mallin yhteydessä on erinäisiä kikkoja. Tai sitten ongelma on siinä, ettei siinä ole Birkin-laukun kaavaa ja simppeliä ohjetta. Löytyi kuitenkin vinkki kääntölukosta, joka on sellainen oikean, laadukkaan laukun näköinen suljin. Kovasti olen etsiskellyt, mutta en ole löytänyt mistään kotomaisesta kangas- tai askarteluliikkeestä. Mutta löytyipä sitten lopulta... Karnaluksin nettisivuilta tietenkin. Tilaaminen oli helppoa ja tänään tuli lasku sähköpostiin. Maksoin laskun ja nyt sitten jännitetään, tuleeko paketti ja jos, kuinka pitkän ajan kuluttua. Postitus Suomeen maksoi 10 euroa, joten eihän minun kannattanut pelkästään kolmea lukkoa ostaa, tilasin samaan kyytiin puuvillasekoitetta tarjouksesta ja sievän koristesoljen.

Toinenkin asia jännittää


Kai se on jaettava, vaikka tiedon leviäminen heikentää omia mahdollisuuksiani mahtua mukaan. Huokaus! Hailuoto ja neulominen samaan aikaan, eipä paljon muuta osa toivoa.