Villatakki poseeraa chillan häkin edessä. Ihan kiva, täytyy vielä päätellä viimeiset langanpätkät ja ommella napit. Napituslistan kanssa kävi kuten pelkäsinkin, poimin ensin etureunasta jokaisen silmukan: tuli noin kolme kertaa liian leveä. Purin, poimin joka toisen ja tällä kertaa listasta tuli aivan liian kapea. Neuloin sitten erillisen listan ja ompelin sen kiinni. Tästä opin, että jatkossa teen etukappaleen yhteydessä listan, helpoin ja siistein ratkaisu.

Olin pari päivää Helsingissä työkokouksessa, jonka jälkeen jäin ystävän luo kylään. Kävin vihdoin Menitassa, melkein ostin Rowanin lehden, mutta en sitten kuitenkaan. Sen sijaan ostin 800 grammaa mustaa Tico Ticoa ruokakaupasta. On syytä harkita, millä vähäisen säilytystilan täyttää, kun juuri olen saanut hiukan kaappeja raivattua. Kankaita lähti Katjuksalle, jolta sain ihan älyttömän hienon herkkukorin vastineeksi. Olenkin aina kieli pitkällä odottanut erinäisissä arpajaisissa voittavani sellaisen :). Kiva lahjaidea kaiken kaikkiaan.

Pidän näistä paha nainen -magneeteista ja löysin neulojalle sopivan Simonkadun Kellopeli-liikkeestä: